Voisin vähän lietsoa tämän vuoden EC karsintoihin osallistujille lisää fiilistä laittamalla vihdoin ja viimein matkaraporttia 8'D
Eihän tämä ole kuin ihan liian monta kuukautta myöhässä, tykätkäätten (teko)syiden selvittelystä tai ette, syyksi sanon sen, että olen muunmuassa alle puolen vuoden sisään muuttanut kahteen kertaan. Painottaen sanaa muunmuassa. Olen sentään saanut omia Desuconin pukuja tehtyä tällä välillä eteenpäin, toisen sain erittäin hyvälle mallille jo reippaasti viime vuoden puolella. Meinaan vielä tässä välissä laittaa jotain WIP kuvia. Ehkä...
Mutta takaisin viime vuoden lokakuuhun ja Lontoon MCM Expoon. Nyt on luvassa yleiskuvia tapahtumasta, joka oli aika lailla erilainen kuin mihin Suomessa on totuttu. Kaikki kuvat on sunnuntailta koska lauantaina ei oikein kisajännityksen takia pystynyt kunnolla keskittymään muuhun kuin pyörimiseen ympäriinsä.
Tapahtuma ei ollut pelkästään anime/mangapainotteinen kuten Suomessa on yleisesti totuttu, vaan mukana oli mm. "tavis-elokuvia" ja pelejä. Pihalla oli esim. iso valkokangas josta näytettiin elokuvatrailereita.
Tilansa puolesta tapahtuma oli myöskin erilainen. Halli oli Suomalaisiin con-tiloihin verrattuna kaliiberia Helsingin messukeskus ja väkeä oli kuin pipoa. Toisin kuin täällä jossa cossaaminen on "pakollista", arkivaatteellisia conittajia katsotaan joskus kieroon ja vähän väliä tulee kyselyä että onko coniin pakko tulla cossissa, MCM expossa cossaaminen oli lähinnä poikkeus kuin sääntö. Suurin osa puvuista oli sellaisia joita oli helppoja pitää päällä ja niissä on mukava hengata (koulupukuja, kaapuja jne). Kaikki massiiviset näkemäni cossit olivatkin nimenomaan EC finaalissa.
Pelkästään Expon ulkopuolelle olisi mennyt yksi Suomen keskimääräinen conikävijämäärä. Ja tämä oli ainoastaan näkymä yhteen suuntaan pääovilta.
Taustalla hotelli johon kisaajat olisi pitänyt alkuperäisen suunniteleman mukaan majoittaa.
trololoo vaan nii
Expoa sisältä. Katosta roikkui kaikenmaailman elokuva/anime/pelijulisteita.
Le Batman
LAILLISTA ANIMEA NETISSÄ!!1!!
Myyntipöytiä oli kaikkeen lähtöön, oli cosseja, cossiproppeja ja melkein kaikkea mitä vaan mieleen tulee. Suomessa pöytämyyjät lähinnä jurottaa hiljaa pöydän takana, täällä huudeltiin "ostakaa, ostakaa!" meiningillä.
Varsinkin tämä setä huusi sellaista tarzanhuutoa että pahaa teki. Sama heppu on nähty myös Suomen coneissa mutta huomattavasti pienemmällä volyymillä.
Tämä naikkonen myi geelitäytteisiä tissihiirimattoja, huudellen jotta "boobies!". Kaupaaminen sujui näin:
hymiöt siksi koska myyjä oli kokoajan kyseisellä ilmeellä varustettuna
Myyjä: BOOBIES! 8D Would you like to buy some?
Minä: Ehh... no thanks
Myyjä:? Are you sure? 8D
Minä: Umm... yeah..
Myyjä: Oh okay 8DDD
Tähän väliin: YARANAIKA!
ja photobomb Bunny
sekä Nyancat
Pelaajat oli aidattu omaan karsinaansa. En tarkemmin katsellut että mitä pelejä oli tarjolla.
Tämä kuva on otettu yläkerran backstage käytävien ikkunasta josta pystyi hyvin seuraamaan ihmismassoja.
Expossa oli myös muutama propillinen kuvausnurkka jossa sai vapaasti ottaa itsestä tai kaverista kuvia jos ei napannut posettaa ihmismeren keskellä. Tuossa keskellä ylivalotettua kuvaa pönöttää Gundam joka oli peltiseinillä päällystetyssä nurkassa jossa koristeina autonrenkaita. Vähän matkan päässä oli myös samettiverhoilla, kukkasilla sun muilla asiaankuuluvilla löräyksillä varustettu kuvausnurkka. Loistava idea saada vähän erilaisempia kuvia näin massiivisessa sisätilassa joka ei ole itsessään miltään kohdin kovinkaan esteettinen. (vert. vaikkapa Sibeliustalon portaat)
Backstagesta puheenollen, tässä oli samaiselta käytäväikkunoilta nähtynä kisan lava sekä lavan takaosa. Vasemmalla siis kisan catwalk. Lava oli kyllä vähän kulttuurishokki, koska kotosuomessa on totuttu sellaisiin hienouksiin kuten konserttilavat. Äkkiseltään muistaisin että Kaapelitehtaan Animecon on yksi harvoista johon on tähän tyyliin erikseen kasattu kisalava keskelle isoa hallia.
Ja tässä parempi kuva tilasta johon kaikki kisaajat ahdettiin ennen finaalin alkamista. Ja joo, se on aika lailla justiinsa niin pieni kuin mille näyttääkin. Tänne kun laittoi ne muutamakymmentä cossaajaa mukaanlukien pari leveän kuljetuksen pukumallia, tunnelma oli varsin tiivistä.
Kisasta puheenollen, tässä minä Kotetsuna kera Hollannikkaiden. Eli oikealla Hollannin 2. sijalle sijoittunut ja vasemmalla tämän avec.
Voittajien Q&A paneeli, vasemmalta oikealle Hollanti 3. sija, Espanja 2. sija sekä puvuton Englanti 1. sija.
Paikalla oli myös paljon taidekujapöytiä. Jos kaikki Suomen conien taidepöydät laskisi yhteen, pääsisi ehkä yhteen tai kahteen kolmasosaan expon tarjonnasta. Valikoima painottui lähinnä printtituotteisiin ja yhden CGI taideprintin ostinkin mukaan.
Paikalla oli myös sermejä joihin oli ripusteltu taidetta.
Tämä oli toinen expo-ostos taideprintin lisäksi. Laitoin kissan laukunkoristeeksi ja se on killunut mukana Lontoosta lähtien. Väri on kylläkin muuttunut kauttaaltaan yhtä harmaiksi kuin korvat. Tämä sai nimen Lontoon alueen mukaan jota kuulutettiin useampaan kertaan junissa. Nimeksi tuli siis Purley. Ja se kuuluu tämän kohdalla ääntää suomalaisittain.
Herp..
ja Derp..
sekä ylensyönyt Bunny.
EC finalistien naamakirjaryhmässä eräät keksivät että jokainen toisi maalleen tunnusomaisia karkkeja tai makeisia. Itse vein Leijona tervapastilleja. Harmi sinänsä etten ollut paikalla todistamassa kenenkään reaktioita karkin suhteen. Tarjolla oli myös muunmuassa Virolaista talkkunasuklaata. Pöytä oli sunnuntaina tämän näköinen.
Yleisesti ottaen sunnuntai meni expossa ihan ottaessa rennosti. Alunperin meidän ei pitänyt mennä paikanpäälle enää ollenkaan, mutta kun hotellilta oli (aikaisempien tietojen vastaisesti) tarjolla kyyti paikalle, niin mikäs siinä. Eikä tullut Kotetsuakaan turhaan otettua mukaan. Bunnylle oli kyllä käyttöä pitkin matkaa muunmuassa niskatyynynä. Aika yllättäen sunnuntain kyyti oli taas sovitusta myöhässä, olimme paikalla joskus puoliltapäivin ja päivä menikin ihan expopaikkoja ja myyntipöytiä kierrellessä. Sunnuntaihin loppui myös ECCn/expon sponsoroima kisamatka-aika, mutta olimme pidentäneet sitä omiin nimiin vielä pari päivää. Tästä on tulossa vielä perään yksi entry vaikkei suoranaisesti cosplayhin enää liitykään.
























Oooh London Expo, sinne mä haluan joskus, pakko päästä!
VastaaPoista