Pages

28.8.2010

Kuka cossaa ja mitä

Katselinpas taas pitkästä aikaa cosplay.comin uusimpia kuvia. Tuttuun tapaan välillä sai taas facepalmata olan takaa, josta aloinkin miettiä sitä että aivan, cosplayssa ei tosiaankaan ole mitään kiveen kirjoitettuja sääntöjä joten kuinka ns. sallittua on loppujen lopuksi edes mennä arvostelemaan toisen pukuja/naamaa/kroppaa/valitse valituksen kohde? Ainoat oikeat säännöthän on ainoastaan kisoissa ja niissäkin vaan yleensä rajataan kategoriat.
Kyllä, minua riepoo suuresti Narutosta levinneet sexy no jutsut jotka pahimmillaan ulottuu jopa Batmanin kaltaisiin teoksiin (ei, vaikken tykkää Jokerista niin ei siitä silti saa tehdä korsettiversiota ;__; se on VÄÄRIN. Tosin taas vain minun mielestä...). Kuin myös random lolita/punk/casual/yöpuku/jne cossit, puhumattakaan femme-versioista. Mutta minkäs teet? Ihan aikuisten oikeasti. Kun ei ole sitä Suurta Isoa sääntökirjaa jolla voisi pahimpia tapauksia mäiskiä päähän. Mutta sitten taas toisaalta, miksi pitäisi? Kerrankin joku harrastus mitä kaikki saa toteuttaa halujensa ja kykyjensä mukaan. Ja tuo taas tekee vaikkapa Cosfusta entistä julmemman. Kokonainen foorumi omistettu sille, että saa postata omasta mielestään paskoja pukuja ja cossaajia. Niinq reilukerho, anyone? Cosplay on kyllä oikeasti niin monitahoinen ja omalla tavallaan epämääräinen harrastus kaikessa säännöttömyydessään että ihan pää hajoaa.

Viime Bakaconin paneelissa tulin puhuneeksi siitä, kuinka sanotaan että isokokoiset ihmiset ei saa cossata sitä, tätä ja tota. Mutta tässäkin on olemassa sellainen porsaanreikä, että jos henkilö onnistuu tekemään Helvetin Eeppisen Puvun™, niin eipä siinä enää paljoa sitä henkilön kokoa katsella, katsotaan vaan sitä pukua suu auki jotta whoa. On käynyt allekirjottaneelle varsinkin erään tietyn henkilön pukujen kanssa cosplay.comissa rapakon takaa, nickiä en nyt tähän hätään muista. Mutta taas visuaalisen puolen ja näköisyyden kannalta sillä on väliä että minkälainen henkilö cossaa hahmoa x jos sille linjalle haluaa lähteä. Esimerkiksi minustahan nyt ei saa aivoja sulattavan söpöä Chiitä nyt tekemälläkään, saatikka Cardcaptor Sakuraa. Älkää ihmeessä kysykö miksi näitä on koitettu kantapään kautta (Puvut olivat kyllä varsin mukavia tehdä, ei siinä mitään). Hauskanpitohan ei ole kuitenkaan siitä puvun laadusta ja näköisyydestä kiinni. Tosin, välillä tuntuu sille, että juurikin näillä viidessä minuutissa pukunsa päälle heittäneillä, ja kyllä, kirjaimellisesti heittäneillä KH cossaajilla on aina keskivertoväkeä hauskempaa...

Jonkinlainen netissä pyörivä yleispätevä cosplay-määritelmä on se, että "kunhan näyttää hyvältä". Mutta kenen mielestä? Itsensä? Coniväen? Kaveripiirin? Naapurin koiran? Itsehän olen sitä mieltä etten näytä hyvälle missään cosplaypuvussa :I Jospas lopetankin cossaamiset sitten suosiolla tähän. Eikun täh..?

Toinen setti kirjoittamattomia sääntöjä koskee kankaita ja materiaaleja ylipäätään. Olen kuullut sellaisetkin määritelmät että ei saa käyttää taftia, sitä halvinta satiinia, eikä lakanakangasta. Lakanakangas on kyllä ihan aikuisten oikeasti aina huono ratkaisu, ellei pukukankaan kuulu rypistyä pelkästä katseesta ja näyttää halvalle. Halppissatiinia olen käyttänyt useammassakin puvussa. Kylläkin _aina_ se nurja puoli päällä. Laskeutuvuudessaan näin kavereitten kesken, lierusatiini on kyllä ihan omiaan. Tafti... ne shiftaavat taftit kaksifär...kaksivärisinä on kyllä kieltämättä pahoja. Tietyssä yhteydessä tafti kyllä toimii, toisinsanoen juhlapukuyhteydessä. Kummatkin cossit joissa olen kangasta käyttänyt, ovatkin luokittuneet tuohon suuntaan (nimenomaan täysin yhdellä värillä kudottu tafti ollut kyseessä). Materiaaleissakin tuppaa vähän olemaan se, että aina on joku johon se kaikkien dissaama kama sopii kuin valettu. Tosin vieläkin on näkemättä se yhteys johon alumiinifolio sopisi.

Tulipas taas niin ympäripyöreää tekstiä että ihan hävettää. Muttakun... ihan oikeasti hei D: Kaikki ne silmiä särkevät 5 min-cossaajat sun muut jatkavat rellestystään conipaikalla vaikka olisi kuinka kovasti mitä mieltä, joten miksi nillittäisin täällä kun voisin vaikka sen sijaan pelata nettiropea? *KÖH* Siis...

TL DR; Olisiko kenelläkään enää kivaa jos cosplayhin kehitettäisiinkin yhtäkkiä iso kasa Sääntöjä? Ja olisiko missään silloin enää mitään järkeä?




Ja asiasta kukkaruukkuun: Voi vitsit jos olisin puoli metriä pidempi ja omaisin toisen puolen enemmän massaa niin tekisin Legend of blue wolves-cossin :I Ihan jo siitäkin syystä että sattuu olemaan ensimmäinen ja ainoa bara mitä on ikinä animoitu. Koska kaikkihan tietää miten suhtaudun yaoihin, eikö? :F

 

4 kommenttia:

  1. Täytyy myöntää, että tämä on ensimmäinen kerta kun kuulen, että joku puhuu, että taftia ei tulisi käyttää :--D. Tai siis mie olen käyttänyt kyllä taftia yhdessä puvussani ja se oli kyllä aika kaukana juhlapuvusta, eikä se nyt minun mielestäni mikään eepinen feilauskaan ollut.

    VastaaPoista
  2. (ai mitennii vastaan myöhässä) Tämä taas vaan vahvistaa sitä, että ikinä ei saa kategorisoida liikaa ja lyödä leimaa materiaalien kohdalle. Itsekkin olen ihan varma että olen taftia käyttänyt muulloinkin kuin noissa juhlapuvuissa kerta todistetilkkuja löytyy, mutten millään saa päähäni että mitähän se on mahtanut olla... Örh.

    VastaaPoista
  3. Hei löysin sinutkin blogien mystisistä syövereistä! :D
    Luin tämän koko tekstin ja koska olen väsynyt, en jaksa kommentoida muuta kuin, että pidän peukkuja pystyssä tälle tekstille!

    VastaaPoista
  4. Cossaisin mielelläni One Piecen Frankya, mutta on tuo massan puute täälläkin. Damn.

    VastaaPoista