Jotakin syvällistä yöpohdintaa ™

Lukaisin tässä jokin aika sitten Bubukuutin entryn Suomen skeneen liittyen, josta aloinkin miettimään että miksi ylipäätään aloitin harrastuksen alunperin ja miltä pohjalta. Minulla on ollut lapsesta asti iso mielenkiinto naamiaispukuihin ja hypin aina seinille kun koulussa ilmoitettiin että tulee vappu ja pidetään jonkinsortin naamiaiset. Jo silloin lähdin miettimään ihan valmista hahmoa minkä puvun haluaisin heittää niskaan. En tykännyt harrastaa mitään random-hahmoja esim. "no mä ny laitoin turkiskorvat ja hännän ni oon kait joku kissa sitten, lolsnort". Disney-leffoista kaikki hahmoni olivat peräisin ja eipä niitä ikinä tarvinnut kauaa edes miettiä (paitsi eräänä vuonna jolloin eräs nimeltämainitsematon teinibändi oli kovasti pinnalla ja pakko oli esittää yhtä heistä. Mutta tästä ei puhuta, hyshys).

Tämän lisäksi tykkäsin tehdä ihan suoria kopioita suosikkibändieni vaatteista. Tai no... niitähän olikin tasan yksi bändi mikä piti pintansa kaikkien muiden lyhytaikaisien ohella. Nimittäin Abba. Tein ala-asteella kopion eräästä puvusta johon ihastuin samantien kuvat nähdessäni. Ja tähän maailman aikaan ei ollut mitään youtubeja tai kunnon internetziä, joten tempasin vaatteen kasaan käyttäen muutamaa maksimissaan tulitikkuaskin kokoista kuvaa jotka olivat eräässä kuvavihkossa (huusin ehkä mielessäni hallelujaa siinä kohdassa kun tajusin että siinä himokalliissa ultimate limited edition 4disc packissa oli osa kuvavihkoa pyhitetty esiintymisvaatteille ja niiden yksityiskohdille). Olen tekemästäni puvusta edelleen ylpeä, mutta mielessä on käynyt että tekisin siitä vielä ns. kunnon version entistä autenttisemmalla kankaalla ja kaavalla.

Asagi ~12 v tykästyi tuohon tunikaan keltaisella kissalla varustettuna niin paljon että pakko se oli tehdä. Olen ehkä ikuisesti kiitollinen silloiselle käsityönopettajalleni joka hyvin pitkälti antoi minun tehdä sitä mitä halusinkin koko ala- ja yläasteen ajan. 

Yläasteella tuli sitten se vaihe, että tein järjestyksessä uniformupuseroita Star Trek sarjoista (TNG ja DS9/Voyager kausilta). Ja kyllä, minulle naurettiin. Ja lujaa. Mutta en jaksanut välittää koska oikeasti tykkäsin tehdä trekkipaitoja. Ja kehtasin pistää yhden päälle vieläpä koulukuvaan. Muahah!

Tämä jäi kuitenkin tekemättä. Otti loppujen lopuksi kuitenkin liikaa luonnon päälle kun kaveri nauroi luonnoksiani näyttäessäni päin naamaa. Tosin tästä seurasi se, että käsityönopettaja sanoi kovalla äänensävyllä että "älä naura, anna sen tehdä mitä se haluaa". Snif ;_;<3

Tämän jälkeen tuntui joidenkin vuosien jälkeen lähinnä loogiselta animeen/mangaan tutustuessa että cosplayhin tieni vie jossain vaiheessa. Ensimmäinen virallinen cosplaypuku tulikin sitten tehtyä 2005 keväällä ja sattui olemaan vielä sellainen sauma että Turun Kirsikankukkacon oli ihan nurkan takana joten siitä tuli samalla eka con ja myös kisakäynti. Hahmon tekoa oli mietitty pitkään ja hartaasti kahden eri vaihtoehdon välillä ja se jäljelle jäänytkin tulikin tehtyä myöhemmin samana vuonna.
Jos vertaan mitä oma pukuilu on nyt verrattuna siihen mitä se oli alkuaikoina... En tiedä mikä yleinen epidemia tällähetkellä on, ettei ihmiset tunnu löytävän cossattavia. Sama on minunkin kohdalla. Jossain vaiheessa kun tuntui että ei edes tapahtumat riitä kun pitää tehdä se, tää tuo, ja vielä nuo kymmenen muuta. Hahmojen suhteen.. no, nykyään yritän oikeasti vähän katsoa ettei tule niitä totaalisia huteja niinkuin yhtenä kautena. Enkä myöskään enää halua toistaa sitä virhettä, että lähden tekemään hahmoa josta en oikeasti tiedä paljoa mitään. Tämäkin yksi tapaus lähti siitä syystä, että puku oli niin ihkuraksupoksu että oksat pois, mutta neliosainen manga oli myyty loppuun jo vuonna nakki ja oli siihen aikaan niin kiven alla löytää että itkuparkudraamavinku. Ja tottakai juuri siinä tapahtumassa joka toinen ihminen tuli kysymään että "mikäs tämä hahmo on ja mitä se tekee jne jne." kun taas missään muussa tapahtumassa ei ole tarvinnut selitellä mitään, korkeintaan tavata ihmisille sarjan tai hahmon nimi 9_9 Oli suhteellisen kiusallinen tapaus se.      

Tästä kuitenkin jäi käteen se, että jos löydän (useimmiten ihan vahingossa) The_Hahmon jonka pukua haluan aloittaa 'nyt heti 5minuuttia sitten',  mutta sarjasta ei ole mitään hajua ennestään, niin oikeasti waretan emulaattorille sen ikivanhan pelin tai katson sen himopaskan CGI-leffan missä ei ole päätä eikä häntää, selkäpaloista puhumattakaan, tai mitä tahansa kunhan saa edes jotain tuntumaa siihen että mitä oikein on tekemässä ja onko tämä nyt loppujen lopuksi edes sen arvoinen hahmo että sen eteen jaksaa vääntää töitä. Ja pelkkä hahmoselostuksen lukeminen ei riitä. Koska siitä oikeasti jää aika plääh maku suuhun jos on ihan että 'rallallaa, enpäs tiiä miten pitää posea ja mitä tekis ja miks toikin tossa vinkuu että oon ihan off character...'  Ihan oikeasti on miljoona kertaa kivempaa jos on joku pohja sille mitä tekee (useimmat taitaa tietää valitettavan hyvin esim. sen kuinka paljon nautin heilua ja molestata ihmisiä Leeronina >:3 )

Pukujen suhteen taasen... Minulla on muutama pukuformaatti mistä en vaan jostain syystä suuremmin innostu vaikka mikä olisi; koulupuvut, uniformut (trekki oli poikkeus) ja ihan totaalisen perus kimono tai haori/hakama systeemit. En ole ikinä tykänyt tehdä ihan perus-peruskauraa. Koulutöissänikin keksin aina jotain omaa kivaa lisää jos piti tehdä vaatekappale x. Tuppaan olemaan sellainen että haluan ottaa samalla hieman jotain pientä haastetta kun valitsen hahmon, ettei se mene siihen että peruspusero tempaistaan vartissa saumurin kanssa kasaan. Jos ei puku sitä haastetta itsessään anna niin jos edes sitten proppi. Tosin valitettavan vähän on valitsemanilla hahmoilla ollut proppeja... Nykyään tunnun olevan vielä nirsompi cossieni kanssa kuin ennen ja hahmolla itsellään tuntuu olevan vielä enemmän merkitystä kuin aikaisemmin. Ja tästä seuraakin se ongelma, että viimeaikoina olen katsonut niin vähän animea että kaikki lempihahmot loistavat poissaolollaan, tai ovat niin overboardly äijiä että minun on niitä mahdotonta cossata.

Needlessin Adam vetää jalat alta jo pelkästä herran nimen ajattelemisesta, mutta jos minun kropalla tuota lähtisi cossaamaan, ihmisten polvet menisi veteläksi ihan jostain muusta syystä kuin mitä hain alunperin takaa...

Ihan sarjojenkin suhteen olen nykyään niin nirso että ihan itkettää, mutta se on taas asia ihan erikseen. Olenkin viettänyt erinäisiä tunteja yrittämällä etsiä visuaalisen pohjan (eli hahmodesignin ja kuvagallerioiden) kautta  jotakin uutta katsottavaa ja sitä kautta cossattavaa, mutta suurimmaksi osaksi aika heikoin tuloksin.

Tosin, nyt on niin kova hinku tehdä joku kiva pikkuprojekti kun vuosisaldo on jotenkin laihanlainen ja Traconkin meni puihin, että kyllä se yksi puku varmaan vielä tänävuonna sittenkin tulee. Saa nähdä. Idea olisi kyllä jo...

edit: aha, bloggerin aikatagi näyttää näemmä ihan omiaan. Todellisuudessahan kello on ihan liikaa. Tai oikeastaan liian vähän....