Pages

17.11.2010

Menneitä kisoja

Ajattelin ihan huvin vuoksi tähän väliin listata kaikki kisat joissa olen ollut, ihan jo siitäkin syystä että itselläkin meinaa olla vaikeuksia muistaa että missä sitä on luuhattu ja samalla antaa jotain kommentinpoikasta.

Huom. mahdolliset ihmetykset kisasijoituksista eivät ole kisaajaan itseensä kohdistuvia, vaan tuomarointitapaan tai vaihtoehtoisesti johonkin ihan muuhun.


2005 
Kirsikankukkacon, Turku
Voi nostalgiaa, ensimmäinen coni missä olen ikänä käynyt ja myöskin ensimmäinen kisa. Kaikki oli niin uutta ja jännää. Ja jopa ravasin kokoajan katsomassa ohjelmia, toisinkuin nykyään.
WTF-faktori: Jos aloitetaan siitä, että kisailijat tungettiin ensin huoneeseen jonne melkein mahduttiin. Jopa niinkin hyvin että iskin jotakuta päähän ovella sisään tullessani. Suurin ihmetys ja tavallaan järkytys oli se, miten puvun lol-arvo meni hyvin tehtyjen pukujen ohi. Odotukset kisojen ja pukujen reiluudesta romahti aikalailla, varsinkin kun pohjana oli käytetty Cosplay.comin kelaamista :B

Mangapäivät, Helsinki
Tästä ei ole oikeastaan paljoa sanottavaa. Omalla "uralla" ensimmäinen kerta virallisen kuvauksen ja kunnon numerolappujen kanssa.
WTF-faktori: Huutoäänestyksen reiluudesta nyt voidaan olla montaa mieltä. Muistini mukaan oli sentään kunnon desibelimittari käytössä sensijaan että oltaisiin menty vain korvien särkemisen mukaan.

~~~

2006
Kemin sarjakuvafestivaalit, Kemi
Tähän mennessä ensimmäinen ja ainoa con, jossa ihmiset tulivat vähänväliä kysymään että mikä tuo hahmo on, mitä se tekee, millainen persoona jne jne. Tästä reissusta jäi coniakin selkeämpänä muistikuvana Euroviisujen ja Lordin voiton seuraaminen hotellihuoneen telkkarista.
WTF-faktori: Sija annetaan henkilölle X ja heti perään annetaan tuomarien puheenvuoro jolloin kritisoidaan sitä että kilpailija on mukana ostopuvulla. Miksi se edes palkittiin jos ostopuvulla kisaamista paheksuttiin jo päätöstä tehtäessä?

Nekocon, Kuopio
Ah Nekocon *3* Yhä edelleen yksi lempparitapahtumista, riippumatta vuodesta. Ensimmäinen kisa jossa tiedostin tuomareilla olevan hahmojen lähdekuvat. Backstage oli varsin mukava. Opin myös kantapään kautta että aidot getat eivät ole tarkoitettu kaupunkikäyttöön (=toisesta kengästä lohkesi iso pala maalia varpaiden edestä)
WTF-faktori: näyttää nollaa. 


Animecon, Helsinki
Yritän kovasti olla muistelematta niitä verenhimoisia järkkäreitä jotka tulivat pään viereen huutamaan että täällä ei saa kuvata. Auttoi ihan sikana huutaa suoraan minulle kun ihmiset räpsivät niitä kuvia salaa ja pyytämättä 9_9 Tässä conissa oli myös ensimmäinen kokemani ryhmäkisa.
WTF-faktori: Kisan seurauksena ehkä Suomen skenen isoimmista kisadraamoista, kuuleman mukaan myös sellaisten ihmisten keskuudessa jotka eivä ole cosplayharrastajia.

Tracon, Tampere
Erillisen parikilpailun ensimmäinen tuleminen. Itse tapahtuman puolesta ei ole mitään erikoisia muistikuvia.
WTF-faktori: Palkintojen epätasaisuus. Parhaalle pelipuvulle annettiin sponsorilahjana saatu käsikonsoli, kisan kunniamaininnat olivat taasen ehkä hämmentävimpiä koskaan; sattumanvaraisesti leikattu kirkkaanvihreä askarteluhuovanpalanen jolle oli liimattu silmät ja takapuolelle magneetti.

~~~

2007
Iicon, Iisalmi
Tästä conista muistikuvat on lähinnä tasoa nolla, koska... noh. Siellä ei paljoa muisteltavaa edes tapahtunut.
WTF-faktori: Vetää vertoja edellisen kunniamaininnan kanssa. Kisaan joka oli yksilö/parikisan kombinaatio, oli kakkossijalle varattu palkinnoksi yksi kappale mangaa (1 ja 3 sijojen palkinnoista ei tietoa). Tämän jakaminen parin kanssa aiheutti lähinnä hämmentynyttä hilpeyttä. Leikatakko kirja puolesta välistä kahtia vaiko kannet toiselle ja sisältö toiselle.


Tampere kuplii, Tampere
Yleismuistelut samaa luokkaa Iiconin kanssa. Sen muistan, etten kertaakaan edes olettanut että olisin puvussani toiminut, tein sen vaan puhtaasta kiinnostuksesta kerrankin tehdä puku mallia kermakakku. 
WTF-faktori: on taas tyhjä


Animecon, Jyväskylä
Ah sitä sadetta ja kuraa ja liejua ja pitkiä laahaavia helmoja <3 Conialue oli jokseenkin hämmentävä koska rakennukset olivat niin hajallaan. Muistan että ensimmäistä kertaa näin tuomareiden liikkuvan cossaajien keskuudessa backstagella, tosin tuntuivat tekevän vain suhteellisen nopeita vilkaisuja.
WTF-faktori: Animecon jatkaa draamaperinnettään, mielipiteitä jaeltiin jo suoraan yleisöstä. Eeppinen ryhmäkisan voittaja (Prince of tennis) oli eeppinen.

Helsingin kirjamessut, Helsinki
Koska kaksi kiloa päähinettä oli niskoille jokseenkin liikaa, olin kisan ulkopuolella liikkeellä pelkästään peruukin kanssa. Laahasin sisätiloista huolimatta kivat likakerrokset huntuun joka oli päässä vain kisan ajan.
WTF-faktori: Se, että kisasta tipahti ensimmäinen sija/voitto (kyseessä oli formaatti: voittaja + paras se tämä ja tuo asia). Olin niin hämmentynyt tulosten tullessa että numerolappukin piti tarkistaa moneen kertaan vaikka nimikin sanottiin. Sinooperin lahjakortteja jaeltiin poikkeuksellisen anteliaalla kädellä. Samanlaista määrää ei kauhean useasti näe.

~~~

2008
Tracon, Tampere
Jostain syystä Traconeista tuntuu olevan heikot muistikuvat... Sen muistan että nakinkuoripuku ei istunut sitten ollenkaan päälle ja hommatut korsetin kaavat oli jostain sieltä ja syvältä.
WTF-faktori: Mikrofonien pakollisuudesta mahdollisissa esityksissä ei mainittu etukäteen yhtikäs mitään joka aiheutti vähemmän mukavaa hämmennystä lavalla. Jälkeenpäin kyllä sanottiin että olisi aiheesta puhuttu, mutten kuullut että yksikään puhuttelemani kisaaja olisi oikeasti ollut tietoinen tästä.



Tampere kuplii, Tampere
Sitä samaa perus kuplii-kauraa edellisen kanssa.
WTF-faktori: Yleisöstä jaeltiin taas kerran viisauksia olan takaa. Itsehän sain kommentin: "SPOILERI! En oo lukenu mangaa noin pitkälle!". Tähän voin sanoa vaan että oli ihan kyseisen henkilön oma moka, pukuhan oli ollut mangassa esillä kuukausia ennen kisatapahtumaa. Olin kyllä spoileri-itkuihin varautunut etukäteen, mutta silti... Äänestyskuvissa ihmettelin kovasti sitä että olivat valinneet minulle vaakakuvan joka näytti vaan puolet puvusta vaikka kokovartalokuvakin otettiin. 

~~~


2009
Tracon, Tampere
Tekonahkaa ja turkista, ah. FFX Lulu on yksi harvoista puvuista joita ihan_oikeasti pitää ulkoiluttaa uusiksi vaikka kropan yhdennäköisyys hahmon kanssa erinäisistä paikoista onkin ihan olematon.
WTF-faktori: Eipä oikein muuta sen lisäksi kuin että voittajien saamat pehmolelut olivat siinä mittakaavassa että yksilökisan voittajan piti luovuttaa se toiselle henkilölle tilanpuutteen takia...


Tampere kuplii, Tampere
Menin ja tempaisin pinatan päälleni joka on hämmentävin tekemäni puku ikänä %D Aiheutti mielenkiintoa tapahtumassa käyvien pikkulasten keskuudessa.
WTF-faktori: taitaa tälläkertaa käsittää vaan oman pukuni randomiuden

Desucon, Lahti
Tämä oli tosin näytös eikä kisa mutta sisällytän tämän kuitenkin, koska olin erikseen kutsuttujen cossaajien joukossa. Koko formaatti oli jotain ihanan erilaista vaikka näytösporukka kuivuikin vähän kokoon.
WTF-faktori: yksilönä saa käyttää taustamusaa ja valoja, wut is dis? Lisää tätä, kiitos.

Animecon, Helsinki
Olin ainoastaan ryhmäkisassa. Suurin osa conista meni ison ryhmän kanssa harjoiteltaessa (mikä ei ollut huono asia).
WTF-faktori: Ryhmäkisan lavan koko... joka oli... pieni. Ryhmässä kun oli sellaiset 12 henkilöä, niin piti vähän ahtaa koreografiaa ettei tipahda alas.


Cosplaygaala, Helsinki
Suurin osa tapahtumasta meni ketutuksessa siksi että organzainen nakinkuoripuku oli revennyt saumoista ennen paikallepääsyä.
WTF-faktori: Henkilökohtainen tapaaminen tuomareiden kanssa sekä ennen kisaa että sen jälkeen joka on ehkä parhain asia mitä on Suomen cosplayskenen tuomaroinnin suhteen ollut. Sen lisäksi että kaikki olivat ihan oikeasti asiaa tuntevia.

Helsingin kirjamessut, Helsinki
WCS-karsinta. Koreografiaa piti muuttaa kisapäivän aamuna koska ihmisen raahaaminen pitkin lattiaa vannehameella varustettuna ei vaan toiminut. Puvunvaihdon harjoittelu on ehkä stressaavinta pitkään aikaan.
WTF-faktori: Tuomaristo laukoo epäolennaisuuksia ja joitakin ei kiinnosta koko homma pätkääkään.


~~~


2010
Cosplaygaala, Helsinki
Toisinkuin viime gaalassa, täällä olin ihan kympillä mukana kokoajan. Puvusta tuli hahmon takia yksi lemppareistani ikänä. Kaikki toimi niin hyvin että itkettää; panostus siihen että yksilönäkin saadaan pitää showta (TÄTÄ EHDOTTOMASTI LISÄÄ) ja tuomarointi oli yhtä eeppistä kuin ekalla kerralla. Kolmas sijakin tuli vaikken sitä pätkääkään edes odottanut.
WTF-faktori: Toimiva tapahtumaformaatti toimii ihan liian hyvin


Desucon, Lahti
Voi kuinka koko tapahtuma on niin kovin desu että oksat pois. Jos ekan Desun näytöksen järjestelyn taso aiheutti jo ihmetyksiä, niin Eurocosplayn hoito sujui myös poskettoman hyvin, ainakin kisaajan näkökulmasta. Ja ihan erikseen täytyy vielä ihkuttaa sitä, että ne valotoiveet saatiin toimimaan vaikka niiden kanssa olikin ensin jotain säätöä. Sekä kisassa että siitä seuraavassa väliaikaesityksessä esiintyminen oli jokseenkin jännä kokemus.
WTF-faktori: koko systeemin eeppisyys

Tämän vuoden puolella piti vielä osallistua Vapriikin kisahärpäkkeeseen, mutta sellainen jännä juttu kuin työt vei kaiken ajan, joten se jäi sitten kokonaan käymättä.

20 kisaa näemmä on tullut käytyä viidessä vuodessa... Tehtyjen pukujen puolestahan tuossa oli vaan ~kolmasosa. Huhhuh. Voin tässä yhteydessä mainita, että kisoihin mentäessä en ole sijoittumisen perässä vaan pääasiassa sen, että haluan koittaa kuinka pitkälle pääsee.    

Yhteenveto: Desucon ja Cosplaygaala omaavat keposaan parhaimmat kisaformaatit ja järjestelyt. Suomessa on ihan liian vähän yksilökisoja jossa saa oikeasti pitää jotain esitystäkin taustamusiikin kanssa. Kyllähän sitä kait saa jotain yrittää vetää melkein joka yksilössä, mutta se on niiiiin eri asia kun aikaa annetaan maksimissaan kolme minuuttia ja itse saa valita ja lähettää taustanauhan. Saisivat erinäiset kisojen järjestäjät yrittää ottaa opikseen noista kahdesta tapahtumasta. Gaalakin on todistanut sen, että yksilöshowlle on kysyntää, kumpanakin vuonna ihan kiitettävä määrä porukkaa. Noh, ensivuonna tulee taas coneja parikin kourallista, joten saa nähdä onko kisojen monipuolisuuden suhteen mikä tarjonta...  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti