Pages

2.1.2014

Taas yksi vuosikooste

Sattuneesta syystä tälle, tai oikeastaan viime vuodelle, sitä joulukalenteria ei sitten tullut. Olin kirjoitellut ylös jo suurimman osan luukkujen aiheista ylös ja aloittanut kirjoittamista, mutta aika ei olisi riittänyt. Ehkä teen niitä luukkuja pikkuhiljaa niin saan ne ulos ensi joulukuussa :B

Vuotuisena hittinä arvon bloggaajat ovat tehneet vuosikoosteita, joten hypätään mukaan myös. Uusia pukuja ei ollut vuodelle  2013 kuin 3.
Coneista käytiin sellaisissa kuin Frostbite, Kitacon, Desucon, Animecon ja Tracon.

Frostbitessä ja Kitaconissa käytin samaa pukua eli omaa versiota USee Vocaloidista. Tämä oli siinä mielessä terapeuttista, ettei ollut sitä valmista mallikuvaa jota orjallisesti syynätään ja mallataan. Käytin kylläkin SeeUn pukukuvaa siinä mielessä pohjana, että yritin saada omastani kyseiseen pukutyyliin sopivan, mahdollisimman autenttisen näköisen miesversion. Omasta mielestä onnistui ihan hyvin. Välillä on kiva rikkoa (itse määriteltyjä) rajoja ja välillä on kiva posauttaa ne kokonaan muusiksi.

kuva: jesmo
SeeU: Tikli
edit: minä

Desuconissa ja Animeconissa olin perin hehkeä ja eläväinen neiti/rouva Fatal Frame III/Project Zero pelistä, eli Engraver. Tämä oli taas jotain todella uutta itselle jo ihan genren puolesta. Sattuneesta syystä sarjan 2 ja 3 pelejä ollaan pelattu katsottu vierestä useampaan kertaan. Okei, yhden uuden pelin olen aloittanut pelaamaan itse ja se on juuri niin hermostuttavaa pelata itse kuin mitä ihmiset sanovat. 
Mietin pitkään Engraverin ja Reikan välillä, mutta päädyin toistaiseksi luopumaan jälkimmäisestä, koska en suostunut tekemään tatuointeja niin leväperäisten mallikuvien perusteella, kuin mitä sillä hetkellä löytyi. Alkuperäinen idea oli tehdä Engraverin yläosa ihopuvulla koska kuitenkin on naishahmo ilman paitaa, mutta päädyin kuitenkin muuhun ratkaisuun maskeerauksen ja käsien takia. (Jos/kun teen joskus Reikan, niin se todellakin tehdään tatuointien takia ihopuvulla)
Värjäsin ja pahoinpitelin kankaita ja materiaaleja sen verran että niihin sai vähän asiaankuuluvaa tunnelmaa. Lopputulos oli karmea. Tässä tapauksessa hyvässä mielessä. Ja Desuconissa otetut kuvat ovat vielä karmeampia. Pyydän taas kerran kuvaajalta anteeksi mahdollisista saaduista traumoista. Ja saatiin muuten Tiklin kanssa Fatal Frame-skitillä toinen sija Desuconin esityskisasta \o/

kuva: YumiKoyuki
edit: minä



Tracon oli meille vuoden viimeinen con. Shulkissa oli paljon asioita mitä en ollut aikaisemmin tehnyt ja samalla päätin yhden asian; enää en käytä mitään Ö-luokan tekonahkaa vaikka väri olisi oikea. On todella turhauttavaa jos tekonahka on täsmälleen oikean väristä, etenkin jos sävy on sellainen jonka löytäminen on täyttä hakuammuntaa, mutta kangas hajoaa käsiin ja karistelee väripinnoitteen irti.
Shulk on hahmona välillä tosi hermostuttava ja sen lisäksi aika palikka, mutta on siinä sen verran kivaa, että muut pukuversiot innostaisi myös.

kuva: jesmo
edit: minä


Mitä vuosi 2014 sanoo? Ainakin sen, että minulla on taas oma ompelukone. Edellinen vaihtoi omistajaa korjaajasedän kautta toisaalle. Ehtihän sillä jo tehdä kuuden vuoden kaikki puvut. Nykyinen saa luvan kestää vähintään saman verran.
Puvuista aiemmaassa blogauksessa mainittu Shin Sekai Yori koulupuku kiinnostaa, samoiten kiinnostaa tehdä Garlock Simon uusiksi. Jaa minkä takia? Muistaako joku sellaista Eurokankaan tekonahkaa kuin Bonnie? Ja muistatteko myös sellaista että se oli siihen aikaan ainoa punainen tekonahka mitä löytyi koko puljusta (joka on samalla ajanut alas kaikki pienemmät kangaskaupat, kiitos tästä). Simonin takkia ei voi käyttää enää, koska se punainen Bonnie murenee käsiin. Hyvä puoli tässä on se, että minulla on nyt ihan Latviasta asti tuotu KUNNOLLINEN punainen tekonahka ja pääsen tekemään takin uudestaan siten niinkuin olisin sen alunperinkin halunnut tehdä, ilman typeriä kakkosratkaisuja sen takia, että toinen pääkankaista on täysi susi. Kaikki muut osat ovat kuitenkin ihan käyttökelpoisia, joten ihan nollasta asti ei pidä kaikkea tehdä.
Näiden lisäksi teen kaapusankarin pelistä Journey. Jos yhtään tykkää vähän erilaisemmasta pelikokemuksesta tai eksperimentaalisista jutuista ylipäätään, niin koittakaa. Kyseinen teos on PS3selle. Ja se on justiinsa niin kiva, että haluan laittaa säkin päälle. Jos ei sitä lunta tule että pääsisi talven aikaan (ai onko täällä talvi nyt?) kuvaamaan esim. järven jäälle niin että taustalla ei ole mitään, haluan kesällä hiekkakuopalle. Piste.

Tämän ompelua on jo aloitettu! 
Päättämättä on vaan reunakuvioiden määrä, koska se vaihtelee. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti