Aikaisempiin Frostbiteihin ja myöskin kesäDesuihin verrattuna conikokemus oli varsin erilainen. Paikan päällä mahtui liikkumaan, jopa myyntipöydillä ja oli tilaa. Lauantain perusteella ketkään eivät leiriytyneet portaisiin tai keskelle lattiaa, kukaan ei juossut ympyrää pitkin poikin samalla huutaen kurkku suorana ja paikat olivat siistimpiä. Silloin kun koko ikärajasta räjähti skeneen ydinpommi, kovaan ääneen puolustettiin sitä että no kyllä niissä vanhemmissakin on sellaisia jotka eivät osaa käyttäytyä, ei ole meidän nuorempien vika. Minä en ala vetämään mitään on yhtäkuin-linjaa conin tunnelman suhteen verrattuna ikäjakaumaan, mutta olipahan eksoottista kokea. Kaikki nuo edellä mainitut on kuitenkin ihan henk. koht. koettu aikaisemmissa coneissa.
Tai ehkä olen vaan liian vanha ymmärtämään että minkä takia coneissa täytyy elää niinkuin pellossa, oli sitten ikärajattu tai ei. Nämä nyt oli vain silkkoja havaintoja, en halua kohdistaa mitään kehenkään tai mihinkään ihmisryhmään.
Ymmärrän kuitenkin sen, että ihmisillä oli asiasta paha mieli. Minullakin on paha mieli siitä, että yksi minun lemparitapahtumista Cosplaygaala lopetettiin sen takia että EI OLLUT KÄVIJÖITÄ TARPEEKSI. Ja tämä sentään järjestettiin keskellä Helsinkiä. Ja seuraavaksi itketään että kun ei Hesassa ole ikinä mitään.
Minulla oli Hieno Visio (tm) että haluan saada Journey-puvun Frostbiteen ja ottaa järven jäällä hienoa kuvia kun on paljon lunta ja pakkasta. AHAHAha..ha. Ha.
Suomen ilmasto päätti elää jotain ihan omaa elämäänsä ja totesin että Journey vesittyi nyt ihan kirjaimellisesti. En nyt ole ihan varma että mihin haluan saada sen tehtyä, viitta on kuitenkin huopaa sekä villakangasta. Myöskin huppu on sangen lämmin joten kesäconiin en ainakaan laita. Kesällä shoottaaminen voisi olla eri asia...
In progressia. Hupusta näkee sisältä ulos muttei juurikaan ulkoa sisään. Ja ilma kulkee.
Frostbiteen tuli mukaan Simon uuden takin kanssa. Ja myös uusien housujen kanssa, koska vanhat ovat paikassa Tosi hyvä jemma. Tämä jemma on myös ihan eri kaupungissa kuin minä, joten puhelinvälityksellä etsiminen ylipäätään oli vähän tympeää.
Olisi tehnyt mieli itkeä uutta punaista tekonahkaa ommellessa, koska se oli niin paljon kivuttomampaa kuin se aikaisempi Eurokankaan Bonnie. Materiaalit olivat muuten samoja kuin aikaisemmassa. Sain takkikankaan vielä mukavalla alennuksella valmiiksi alennetuista hinnoista, koska pakassa oli kudontavirhe. Eurokankaan kohdalla kannattaa käyttää kaikki mahdolliset alennusprosentit irti mitä vaan lähtee.
Aika yllättävää, että takin kanssa tuli taas kerran kiire, mutta se on vihdoin uusi!
Ja kuvia! YumiKoyuki otti ja minä muokkasin. Tikli on minun Nia <3
Kai sitä joskus vaan pitää tehdä hankalamman kautta. Olihan minun ensimmäisenkin "cosplaypuvun" referenssinä kuudennnella luokalla jopa kaksi, puolikkaan tulitikkuaskin kokoista, valokuvaa cd-levyn bookletista.
Aika yllättävää, että takin kanssa tuli taas kerran kiire, mutta se on vihdoin uusi!
Ja kuvia! YumiKoyuki otti ja minä muokkasin. Tikli on minun Nia <3
Tämän jälkeen käväisin itsekseni pikavisiitillä Tampere Kupliissa, tein jopa uuden puvun sinne muokaten valmisvaatteita. Kohteeksi tuli Vocaloidien Love is war-USee. Kuvia otettiin, mutta saatte niitä myöhemmin, koska minäkään en ole vielä niitä saanut itselleni :'D
Tällainen siellä vilahti lauantaina.
Mitä sitten seuraavaksi? Tiklillä on suunnitteilla Nian artbook-versio ja minua alkoi nyppiä Simonin versiottomuus. Jostain syystä mieshahmoista ei ole (keskimäärin) niin paljoa hienoja artbook/alternateversioita kuin naishahmosta. Siitäkin huolimatta, että Kaminasta ja Simonista on tehty oma artbook (joka on minulla hyllyssä!). Mieleen pälähti ihan ensimmäisen Gurren-jakson random-alkulöräys jossa on jonkin asteen Garlock Simon ja humanoid-Boota. Puku on ihan erilainen kuin "perus-Garlock", joten miksipä ei tehtäisi sitä.
Jännäähän tässä on se, että virallisia referenssejä ei paljoakaan ole ja sarjassakin näkyvä osuus on vähän kyseenalaista. Yhden sutaistun character sketchin olen joskus vuonna nakki tallentanut koneelle josta näkyy pääpiirteittäin puvun muoto, muttei värejä.
Tämä on melkeinpä kaikista informatiivisin sekunti mitä puvun suhteen annetaan.
Tämä on minun salapoliisitutkimusten mukaan virallinen kuva, joka kuitenkin riitelee väreiltään ylemmän kanssa.
¨
Katsotaan mitä tulee... Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta kun teen Gurrenista parin sekunnin välähdyksiä. Vuosia sitten tein Leeronista viimeisen episodin puvun, joka näkyy juurikin sen 2 sekuntia.
Nämä kaksi ovat ainoat kuvakulmat joita sen parin sekunnin aikana käytetään.
Tällainen random-Leeron tuli vuonna 2008.
Kai sitä joskus vaan pitää tehdä hankalamman kautta. Olihan minun ensimmäisenkin "cosplaypuvun" referenssinä kuudennnella luokalla jopa kaksi, puolikkaan tulitikkuaskin kokoista, valokuvaa cd-levyn bookletista.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti